Vähennyslasku

Kuvassa on vähennyslasku ja Leopardi. Leopardin nimi on Lauri ja hän tykkää vähennyslaskusta. Vähennylasku on 105- utta vastausta ei kerrota.

Valitse sopiva harjoitus

Laskeminen taaksepäin

Jos ajatellaan, että lukusuoralla kuljetaan eteenpäin, kun lasketaan pienemmästä isompaan (yksi, kaksi, kolme) niin vähennyslaskussa pitää sitten kulkea taaksepäin. Vähennyslaskussa pitää laskea suuremmasta kohti pienempää eli vaikkas kolme, kaksi, yksi. Laskeminen taaksepäin on tärkeä taito joka parantaa lukusuoralla liikkumista ja tekee kymmenjärjestelmän käytöstä sujuvampaa. Harjoittele laskea kymmenestä yhteen.

Vähennyslasku alkaa isommasta

Vähennyslaskun tunnistaa siitä, että vähennettävä on usein suurempi luku kuin muut luvut laskussa. Esimerkiksi laskussa 3-2=1 luku kolme on vähennettävä. Se on myös laskun suurin luku. Vähennettävä on joka tapauksessa vähennyslaskussa se josta lähdetään liikkeelle. Jos vähennyslaskussa vähennettävä ei ole suurin luku tulee silloin laskun tulokseksi nolla tai negatiivinen luku.

Vähentäjä 

Vähentäjä kertoo paljonko pitää luvusta ottaa pois. Vähentäjä kertoo siis kuinka paljon pitää laskea taaksepäin. Kun vähentäjä on 1 niin silloin vastaus on yhden pienempi kuin sinulla alussa oli. Yhden pois ottamista voit harjoitella täällä. Kun vähentäjä on kaksi mennään lukusuoralla kaksi askelta pienempää kohti. Kahden pois ottamista voit harjoitella täällä. Kun vähentäjä on kolme liikutaan lukusuoralla niin että väliin jää kaksi lukua ja vastaus on kolmas. Esimerkiksi 4-3 lukusuoralla lähdetään luvusta neljä ja väliin jätetään jää kolme sekä kaksi ja päädytään lukuun yksi. Kolmen pois ottamista voit hajoitella täällä.

Erotus

Vähennyslaskun vastauksen nimi on erotus. Erotus kertoo myös siitä, että vähennyslaskulla pystytään selvittämään kuinka monta enemmän on toisessa luvussa. Kun mietitään esimerkiksi, kuinka monta omenaa enemmän on henkilöllä, jolla on 6 omenaa kuin henkilöllä, jolla on 4 omenaa, niin ongelman voi ratkaista vähennyslaskulla. 6-4 laskun erotus on 2, jolloin voidaan todeta, että toisella henkilöllä on kaksi omenaa enemmän. Vastaavasti voidaan todeta, että toisella on kaksi omenaa vähemmän. Molemmat selviävät vähennyslaskun avulla.