Videon taikaa

Video opetuksessa.

Erittäin tuttu hetki koulunsa käyneille: Opettaja tuo juhlallisesti videonauhuri+tv-yhdistelmän rullien varassa liikkuvalla alustalla luokkaan. Alkaa tunnin, ehkä jopa päivän kohokohta: Katsotaan videota!

Kaikki nauliintuvat katsomaan pientä ja värisevää kuvaputkitelevisiota opettajan kelatessa nauhuria oikeaan kohtaan. Kohta katsomme kenties eksoottisia eläimiä, mannerlaattojen liikettä tai verenkierron kokonaisuuden selittävää nauhoitusta.

Videon taika ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin. Videota on tarjolla enemmän kuin koskaan ennen. Enemmän kuin kukaan ehtisi elinaikanaan katsoa.

Valtavasta videoiden määrästä on kuitenkin haastavaa löytää jyvät akanoista.

Opettajille videoiden käyttö on luontevaa, mutta niiden tekemistä harrastaa vain murto-osa. Ja nimenomaan harrastaa, sillä harva voi väittää olevansa opetusvideoiden ammattilainen.

Opetusvideon laatimiseen asetetaan helposti kynnys. Sen on oltava parempi, koukuttavampi kuin muu tarjolla oleva liikkuvan kuvan kokonaisuus.

Väärin. Opetusvideon ei ole tarkoitus olla viihdyttävä, nokkela, hauska. Enkä väitä, etteikö se voisi olla myös näitä. Mutta ennen kaikkea videolla metodina on oltava lisäarvoa. Sen on annettava katsojalleen enemmän kuin ääni, tai kuva. Laadukas opetusvideo myös osallistaa ja aktivoi katsojaansa.

Maailmanlaajuisen pandemian yhteydessä yhä useammat meistä ovat uskaltautuneet videoiden tekoon. Kannustan ja kehotan: Jatkakaa! Videoilla on helpompi tavoittaa kohdeyleisömme, asiakkaamme. Heille videoiden katsominen on luontevaa. Ja helppoa. Toistolaite kulkee koko ajan mukana. Kotiläksyt, eriyttävä lisämateriaali, kertaustehtävät… video sopii hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Erityisesti oppimispolun yksilölliseen räätälöimiseen. Videoita kun voi katsoa silloin kun tuntuu sopivalta.

Tässä lopuksi oma vinkkilistani opetusvideoiden tekoon:

  1. Aloita helposta, itselle tutusta aiheesta. Mitä opetit viimeksi?
  2. Helpot työkalut. Aloittamiseen riittää esimerkisi iPad. iMoviessa on riittävästi ominaisuuksia perusvideoiden tekoon.
  3. Tee tarpeeksi lyhyt video. Jotta jaksat muokata. Ja jotta sitä jaksetaan katsoa.
  4. Tee käsikirjoitus valmiiksi. Lonkalta voi heittää sattumalta hyvääkin settiä, mutta suunniteltu on aina puoliksi tehty.

Aion katsoa seuraavaksi opetusvideon hiihdon tekniikasta hetki ennen hiihtolenkkiäni.

Mitä sinä olet viimeksi oppinut videolta?

Ihantellinen ympäristö videoiden avulla oppimiseen on puroflix.com, jossa videot ovat suomalaisen opetussuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Puroflixissä videoita voi katsella ilman mainoksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *